Aluevaalit

Olen myös ehdolla aluevaaleissa Päijät-Hämeen hyvintointialueella. Tutustu hyvinvointialuetta koskeviin ajatuksiini alta.

 

Aluevaalien teemoistani

Aiemmissa teemoissa olen tuonut esiin hajanaisesti ajatuksiani myös asioihin, joista päättää hyvinvointialue. Mutta tässä pääteemani ja ajatukseni koskien hyvinvointialueen nykytilaa.

Hallintoa pitäisi keventää, prosesseja ja hoitopolkuja selkeyttää sekä yksinkertaistaa, tiedottamista ja potilasohjausta parantaa/selkeyttää, digipalveluja kehittää. Epäselvät hoitopolut tuovat asiakkaan kyselemään uudestaan ja uudestaan ohjeita, ja pahimmassa tapauksessa epäselvyydet johtavat hukka-aikoihin ja hoidon viivästymiseen.

Palvelujen määrää ei tule karsia, mutta siellä on todella paljon hukkaa ja päällekkäisyyttä. Nykyrahallakin pitäisi pystyä paljon parempiin palveluihin, jos ne järjestettäisiin järkevämmin. Esimerkiksi lääkärien vastaanottamien potilaiden määrä päivässä on aivan liian vähäinen. Samoin monien terapeuttien. Turha työ minimiin ja fokus potilasvastaanottoon. Hoitajien työtä tulee järjestellä niin, että hoitajien työaika menee olennaiseen, ei höpöhöpöpalavereihin ja kirjaamiseen. Avustavaa työtä tekevillä työntekijöillä tuetaan varsinaista potilastyötä tekevien keskittymistä olennaiseen. Rakenteisiin ja systeemeihin pitäisi tarttua ja korjata niitä eikä vain lisätä raha tai karsia palveluita. Ei veronkorotuksia eikä palvelutason laskua! Mallia tehokkuudesta yksityispuolelta!

 



Saara Laatta
Nro 160 – Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas, Lahti 2025
Nro 2032 –  Aluevaaliehdokas 2025, Päijät-Hämeen hyvinvointialue 

Seuraa somessa
Copyright 2025 © Saara Laatta
Yksityisyydensuoja ja evästeet

Jätä viesti


Tai ota yhteyttä